Elämän mullistamisen taika ja hieman siivousasiaa

Myös minun hyllystäni löytyy KonMari-kirja, tietysti. Kerran, vielä Suomessa asuessani, inspiroiduin kirjasta niin, että päätin siitä hetkestä lähtien tyhjentää laukkuni joka päivä kotiin tullessani. KonMarin mukaan laukut nimittäin joutuvat tekemään paljon töitä joka päivä kantaessaan kaikkia tavaroitamme. Ja koska kaikki maailmassa on energiaa ja yhteydessä keskenään, pitäessäni huolta laukustani pidän huolta myös itsestäni. Oli sanomattakin... Continue Reading →

Mitä opin Trumpilta

Olen viime aikoina katsonut liikaa Netflixiä ja kirjoittanut liian vähän blogia. Mutta tästä yhden yksilön älyllisestä laiskuudesta aion nyt taas nousta ja keskittyä mieluummin koko ihmiskunnan yhteiseen aivopieruun, Donald Trumpiin. Voi nimittäin käydä niinkin, että Netflixiä katsoessaan voi vahingossa inspiroitua tästä viimeisestä henkilöstä, josta kenenkään ehkä kannattaisi inspiroitua. Mutta kunhan pääsen asiaan, aion todistaa, että... Continue Reading →

Elämä lyhyt, työelämä pitkä

Olen antanut itseni ymmärtää, etten ole ainut pienten lasten äiti, jolle sanonta ”Nauti nyt, ne ovat niin vähän aikaa pieniä” on ollut aiheuttaa itkunsekaisen naurukohtauksen. Vähän aikaa?!? Aika ei varsinaisesti riennä atoopikkovauvan kanssa valvoessa tai kun 3-vuotias haluaa kävellä joka aamu bussipysäkille h - i - t - a - a - s - t... Continue Reading →

Blog at WordPress.com.

Up ↑