Elämän mullistamisen taika ja hieman siivousasiaa

Myös minun hyllystäni löytyy KonMari-kirja, tietysti. Kerran, vielä Suomessa asuessani, inspiroiduin kirjasta niin, että päätin siitä hetkestä lähtien tyhjentää laukkuni joka päivä kotiin tullessani. KonMarin mukaan laukut nimittäin joutuvat tekemään paljon töitä joka päivä kantaessaan kaikkia tavaroitamme. Ja koska kaikki maailmassa on energiaa ja yhteydessä keskenään, pitäessäni huolta laukustani pidän huolta myös itsestäni. Oli sanomattakin selvää, että olin laiminlyönyt laukkuni tarpeita liian kauan. Seuraavana päivänä, kun tulin kahden silloin päiväkoti-ikäisen poikani kanssa kotiin, ryhdyin toimeen. Kaikki tavaramme laitettaisiin tästä lähin aina paikoilleen ja eteisemme olisi kuin day span lounge. Oli varmaan marraskuu tai joku muu yhtä saastainen vuodenaika Helsingissä. Työskentelin 40 minuuttia laittaessani kaikki kurahousut ja laukkuni pohjalta löytyvät pinnit omille paikoilleen. Sen jälkeen en enää ollut kykeneväinen mihinkään muuhun sinä iltana. Oli tehtävä valinta: meillä lepäisi joko laukku tai minä.

 

Eräs toinen KonMarinsa lukenut 30+ nainen tuli vastaan Netflixissä. (Tästä blogista varmaan saa muuten sellaisen kuvan, että katson alinomaa joko Netflixiä tai YouTubea. Niin kuin katsonkin.) Törmäsin nimittäin hiljattain koomikko Ali Wongin stand up -spesiaaleihin. Laskettuani miltei alleni naurusta ja kyyneliä poskiltani vielä pyyhkiessäni tajusin yhtäkkiä, että kaikki vitsithän kertovat minusta! Pysäyttävä tunne, voin kertoa, ellet ole sattumoisin joskus kokenut vastaavaa.

 

Pystyin samaistumaan käytännössä kaikkiin hänen vitseihinsä aina työpaikan vessassa käymisen vaikeudesta synnytyksenjälkeiseen surkeaan olotilaan. Mutta erityisesti kolahtivat jutut, jotka koskivat ikäisteni naisten taipumusta tavoitella ”optimaalista potentiaaliamme” hankkiutumalla eroon tavarasta ja tekemällä mitä Deepak ja Oprah käskevät.

 

Täytyy kyllä tosin huomauttaa, että kun juttuja kertoo nainen, joka on antanut tyttärelleen nimeksi ”Mari”, oletan, että hän nauraa minun kanssani eikä minulle.

 

Välillä käy mielessä, että onko tämä ihanteellisen elämäntyön etsiminen pelkkä etuoikeutetun länsimaalaisen naisen tapa viettää aikaansa tällä maapallolla. Mitä valitan? Olenhan saanut jo ilmaisen akateemisen koulutuksen, mitä moni täällä ei voi sanoa. Mikä on ongelma?

 

Niin, oikeaa ongelmaa ei oikeastaan tosiaan ole. Rakas ja viisas ystäväni sanoi minulle eilen kuunneltuaan WhatsAppissa hetken aikaa itkuani siitä kuinka minun on vaikea uskoa saavani tehdä juuri sellaista uraa kuin itse haluan ja kuinka pelkään vain nolaavani itseni: ”Kulta, kiviäkin kiinnostaa”. Hän muistutti myös ystävällisesti, että hänelle on yksi lysti saavutanko menestyksekkään uran, tulenko kuuluisaksi bloggariksi, laulajaksi tai vauraaksi valmennusyrittäjäksi. Se oli pyyteettömän rakkaudellisesti sanottu se.

 

Toisaalta, jotenkin tuntuu, että olen osa jonkinlaista murrosta. Siis kaikkihan me olemme, mutta se muutos, jonka kyydissä minä henkilökohtaisesti ja monet ikätoverini erityisen voimakkaasti olemme, koskee asennetta työhön. Työstä on tulossa jotain paljon enemmän kuin vain tapa elättää itsensä tai saavuttaa krediittiä yhteiskunnassa. Olen soutanut ja huovannut tämän asian merkityksellisyyden kanssa viimeisen vuoden, ja yhä uudelleen tulen samaan tulokseen: on oikeasti tärkeää miettiä, miksi teemme töitä ja miten haluamme sillä hyödyttää maailmaa juuri jokaiselle ominaisella tavalla. Maailmaa voi viedä parempaan suuntaan monella tavalla ja tämä on yksi niistä.

 

Toki on myös muunlaisia elämiä, joissa kutsumuksen etsiminen ei ole lainkaan relevanttia. Ja niin sen pitää ollakin. Mutta jos jotakuta henkilökohtaisesti kiehtoo merkityksellisen elämäntyön löytäminen, sitä kannattaa varmaan etsiä. Kiviäkin kiinnostaa, jos sitä ei loppujen lopuksi edes löydy. Todennäköisesti olemme kuitenkin oppineet jotain kiinnostavaa itsestämme ja elämästä.

 

Saatan siis olla kaikessa tässä individuaalisen olemukseni etsimisessä kliseisin lajini edustaja ikinä. Ja niin varmaan olenkin, ja onhan siinä kieltämättä jonkinlaista koomista potentiaalia. Isäni ei tosin näyttänyt huvittuneelta eikä henkisesti vapautuneelta, kun muutimme hänet ennen Saksaan lähtöäni pienempään asuntoon ja marittamispäissäni vapautin hänet akkulaturin omistamisen emotiaalisesta taakasta. Mutta hän onkin 80+ mies eikä jaa sukupolvikokemustani.

 

The magic of life changing and some tidying up

One thought on “Elämän mullistamisen taika ja hieman siivousasiaa

Add yours

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

Blog at WordPress.com.

Up ↑

%d bloggers like this: