Mitä opin Trumpilta

Olen viime aikoina katsonut liikaa Netflixiä ja kirjoittanut liian vähän blogia. Mutta tästä yhden yksilön älyllisestä laiskuudesta aion nyt taas nousta ja keskittyä mieluummin koko ihmiskunnan yhteiseen aivopieruun, Donald Trumpiin. Voi nimittäin käydä niinkin, että Netflixiä katsoessaan voi vahingossa inspiroitua tästä viimeisestä henkilöstä, josta kenenkään ehkä kannattaisi inspiroitua. Mutta kunhan pääsen asiaan, aion todistaa, että tästäkin alkuasetelmasta voi seurata jotain hyvää.

 

Maailma on täynnä ihmisiä, jotka haluavat ilmaista itseään elämässä jollain tietyllä tavalla. Ihmisiä, joilla on lahjoja ja työteliäisyyttä, mutta jotka tuntuvat menevän silti aina yhtä askelta kohti kaksi harppausta taakse. Usko ei tunnu kantavan loppuun asti. Tiedän tämän, koska kuulun itse heihin. Kuuluin, haluaisin sanoa. Tiellä on jokin este tai sisäinen vastustaja, joka alitajuisesti vetää juuri vastakkaiseen suuntaan kuin mihin haluaisi mennä. Se jokin on jossain tiedostamattoman mielen syövereissä ja siksi huonosti tunnistettavissa. Usein se liittyy joko siihen, ettemme ajattele oikeasti ansaitsevamme täydellistä onnea, johon kuuluu mojovan – tai ainakin enemmän kuin riittävän – tilin saaminen elämällä omien arvojen mukaisesti, tai pelko siitä, että muut eivät jostain hyvästä hyväksyisi valintojamme. Ihan kuin ketään muuten oikeasti kiinnostaisi… Mutta niin vain olen saanut itsenikin kiinni viime aikoina seuraamasta liikaa muiden suosituksia omaa intuitiotani vastaan. Ja sen sanon, että jälki ei ole ollut kaunista.

 

Mutta siihen Donald Trumpiin. Nythän on niin, että suurimmista mokista elämässä voi aina myös oppia jotain. Tämä pätee myös ihmiskunnan tekemiin munauksiin, joista ainakin nyt yksi blogisti voi ottaa opikseen. Jos siis Trump ei olisi nyt Yhdysvaltain presidentti, en olisi koskaan katsonut Netflixistä hänestä kertovaa dokumenttia enkä inspiroitunut siitä jollain hieman likaiselta tuntuvalla tavalla. Lohtu se on pienikin lohtu tässä porkkanapään kauden loppumista odotellessa.

 

Se, mitä Trumpin tarinasta opin, oli tämä: hänen narsismillaan varustetun henkilön pieneen mieleenkään (kirjaimellisesti) ei tunnu mahtuvan se, että hän epäonnistuisi pyrkimyksissään. Jos hän on päättänyt rakentaa Manhattanin kalleimmalle paikalle omaa nimeään kantavan pilvenpiirtäjän, rahat löytyvät siten, että hän saa kaupungin antamaan yhtiölleen niin paljon verohelpotuksia, että homma pelittää. Tadaa! Jos Frau Lehtolan realismilla ja itsekriittisyydellä varustettu henkilö laitettaisiin moiselle asialle, näkisi toimeksiantaja pelkän pölypilven, ennen kuin olisi kertonut asiaansa loppuun.

 

Mutta miksi antaisimme moisen itsekritiikin puutteen aikaansaaman tehokkuuden vain idioottien käsiin? Valitettavasti maailma ei tunnu toimivan niin, että vain hyvien ja viisaiden ihmisten toiveet kävisivät toteen. Ei. Trump saavuttaa uskomattomalta tuntuvia asioita vain siksi, että hän ei ole kai tullut ajatelleeksi, että voisi epäonnistua. Rahaankaan tässä ei täysin voi vedota, sillä Trumpelokin on ollut välillä täysin konkurssin partaalla, joskin isäukko on tainnut käydä välillä vähän pelastelemassa.

 

Joten uskomatonta mutta totta – nykyään mietin Trumpia, kun suuntaan uudessa maassa uraani uusiin suuntiin. Tai oikeastaan vanhoihin suuntiin, kohti alkuperäisiä unelma-ammattejani, joihin kuului kirjoittamista ja psykologiaa. Ei tunnu niin mahdottomalta, kun ajattelee välillä pilvenpiirtäjän rakentamista Manhattanille. Mahdottomien tavoittelu älköön kuuluko vain trumpeille!

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

Blog at WordPress.com.

Up ↑

%d bloggers like this: