Elämä lyhyt, työelämä pitkä

Olen antanut itseni ymmärtää, etten ole ainut pienten lasten äiti, jolle sanonta ”Nauti nyt, ne ovat niin vähän aikaa pieniä” on ollut aiheuttaa itkunsekaisen naurukohtauksen. Vähän aikaa?!? Aika ei varsinaisesti riennä atoopikkovauvan kanssa valvoessa tai kun 3-vuotias haluaa kävellä joka aamu bussipysäkille h – i – t – a – a – s – t – i. Mutta… nyt, kun olen pulpahtanut pahimmasta väsymyssumusta ulos, huomaan, että kello on sillä välin harpannut seitsemän vuotta eteenpäin. Ihmiset ympärilläni ovat vanhentuneet (Luoja paratkoon – minäkin!), lapset eivät todellakaan enää ole palleroita, tutut koululaiset ovatkin aikuisia ja 90-luvusta on parikymmentä vuotta aikaa. Joten, olkoon: aika kuluu nopeasti ja lapset kasvavat siinä samalla yhtä nopeasti.

Niin, lapset. Heillä on oma tärkeä osuutensa siinä, miksi aloin todella miettiä omaa työelämääni. Kun nyt olen päässyt selviämismoodista, olen herännyt muistelemaan sitä, mitä oikein halusinkaan lapsilleni elämästä välittää. Näitä asioita on varsin paljon, mutta ainakin haluaisin, että heidän lapsuutensa täyttäisi perheen kanssa yhdessä vietetty aika, laaja-alaisesti maailmaan tutustuminen eri kulmista, luovuus ja täysi mahdollisuus kasvaa niiksi ihmisiksi, joita he ovat. Havahduin siihen, että nämä asiat ovat toteutuneet meidän perheessämme tähän mennessä ehkä noin 30-prosenttisesti.

Nyt, kun joudun kerran joka tapauksessa muuton myötä miettimään työelämäni suuntaa, olen todennut, ettei minulla kerta kaikkiaan ole aikaa päätyä käyttämään 8 – 9 tuntia päivästäni asioihin, jota eivät ole linjassa noiden mainitsemieni asioiden kanssa. Näen sen paitsi oman aikani, myös lasteni lapsuuden tuhlaamisena. En puhu nyt kotiäitiydestä vs. uraäitiydestä tai siitä, kuinka paljon kukakin käyttää aikaa työntekoon. Ei, vaan siitä, etten voi opettaa heitä löytämään omaa polkuansa, jos itse seuraan sokeasti väärää. Kotonamme ei voi olla tarpeeksi tilaa luovuudelle, jos en anna sille tilaa omassa elämässäni. Ylipäänsä, en voi opettaa heille arvoja, joita en itse noudata. Enkä näe asiaa niin, että työaika on työntekoa varten ja vapaa-aika arvojen miettimistä varten. (Käytän nyt sanaa ”arvot”, vaikken periaatteessa pidä siitä. Se vie ajatukseni johonkin kiveen hakattuun ja ideologiseen. Mutta siitä aiheesta ehkä jollain toisella kerralla.) Ei: kaikki on osa samaa kokonaisuutta ja elämä tapahtuu nyt, joka hetki, ei ole olemassa mitään aikaa, jota olisi hukattavaksi vääriin asioihin.

67 v 1 kk

…on tämän hetkinen arvio eläkeiästäni Suomessa. Minulla ja ikätovereillani on siis työelämää jäljellä melkein yhtä paljon kuin olemme ylipäänsä tähän mennessä eläneet. Se on kuulkaa paljon se. Olisi viisasta käyttää se johonkin merkitykselliseen, ettei tule tehtyä 30 vuotta jotain asian vierestä.

Joitain yksittäisiä esimerkkejä lukuun ottamatta on vaikea ajatella työtä, jolla ei olisi mitään merkitystä. Totta kai kaikella työllä on joku merkitys jollekin. Suuntaansa etsivälle voi olla kuitenkin turhauttavaa kuulla, että ”Totta kai sinun työlläsi on merkitystä! Eihän tämä toimisto toimisi ilman lähettämiäsi raportteja! Eiväthän lasten vanhemmat pääsisi töihin ellei joku pitäisi lapsista huolta sillä aikaa! Eiväthän ihmiset saisi palkkojaan ellei talousosastoa olisi!”

Nimittäin sillä on merkitystä, tunteeko ihminen toteuttavansa omaa merkitystään työssä, jolla on samalla myös merkitys muille ihmisille. Raportteihin tulee kultareunus, lasten päivän ylle sateenkaari ja palkkakuitteihin taikapölyä, kun työtä tekee joku, joka tuntee toteuttavansa siinä omaa merkitystään.

No ole siinä sitten, kun pitäisi merkitys löytää

Minne menee kädet eväiden tekoa ja pyykinpesua täynnä oleva Hausfrau, kun hän etsii elämän tarkoitusta? No YouTubeen tietysti! TED Talkien ja muiden motivointivideoiden viimeaikaisena suurkuluttajana törmäsin Laura Berman Fortgangiin, joka on entinen musikaalinäyttelijä, nykyinen uravalmentaja. Hän puhuu siitä, kuinka urakriisi on aina myös henkinen tai hengellinen kriisi: se liittyy ihmisen syvimpään ihmettelyyn siitä, minkä vuoksi ylipäänsä juuri minä olen täällä. Emme siis ole aivan pienen yksityiskohdan kanssa tekemisissä, kun mietimme, millä hankimme hummusta hapankorpun päälle.

En alkanut kirjoittaa tätä blogia antaakseni neuvoja kenellekään, vaan kirjatakseni ylös omaa prosessiani ja ylipäänsä tutkiakseni suunnanvaihdon teemaa. En voi myöskään kertoa vielä, miten tässä kaikessa nyt sitten kävi. Mutta voin kertoa, että pari omaan merkitykseeni liittyvää hautautunutta helmeä löysin tämän harjoituksen avulla, joka on tullut monestakin lähteestä vastaan, mutta muun muassa Berman Fortgangin kirjasta Now What? 90 Days to a new life direction (Vibrance Press):

Kirjoitetaan oma elämäntarina syntymästä tähän hetkeen ranskalaisilla viivoilla. Kirjataan sekä teknisesti merkittävät asiat (koulun aloitus, muutto uudelle paikkakunnalle) että henkisesti merkitykselliset tapahtumat (päiväkodissa kiusattiin, sain kehuja pianoesityksestä). Viereen kirjataan, miltä asiat tuntuivat: hävetti, olin ylpeä jne.

Harjoitus voi kaikessa yksinkertaisuudessaan paljastaa tiedostamattomia kuvioita. Itse esimerkiksi huomasin, että päädyin klassisen musiikin pariin vanhempieni erittäin vahvan ohjauksen takia. Musiikki on ollut suuri lahja elämässä, muttei se asia, josta luontevasti olisin aina ollut kiinnostunut. Tuottamisen taas valitsin siksi, että se oli himoitsemallani luovalla alalla salonkikelpoinen ja turvallinen vaihtoehto. Kun tämän lisäksi pohdin vielä, mitä asioita lapsena mielelläni tein ja mikä minulle oli koulussa kiinnostavaa ja helppoa, huomasin tietynlaisen epäsuhdan näiden asioiden ja nykyhetken välillä.

Yhtäkkiä muistin, kuinka pohjattoman kiinnostunut olin psykologiasta ja filosofiasta, ja kuinka helppoa minun oli kirjoittaa. Minulla oli luokassa näistä aiheista aina jotain sanottavaa. Tämän blogin perustamisen voi pistää tämän huomion piikkiin. Kirjoittamisen ja pohtimisen tärkeyden tultua tietoisuuteen niiden toteuttamisesta tuli pakko, joka piti minua öisin valveilla. Luulen, että nämä teemat liittyvät ainakin jonkinlaisena palasena omaan elämäntehtävääni, muuten en menettäisi sen takia yöuniani. Eli varoituksen sana: pienet kaivaukset omaan tarinaan voivat saada aikaan hillitsemätöntä vimmaa.

Omista lapsistani ja muista ihmisistä näen helpostikin tiettyjä teemoja – miten onkin niin vaikeaa unohtaa omansa?

P.S. Menetän joskus yöunet myös hienon musiikin vuoksi.

Life is short, working life not

One thought on “Elämä lyhyt, työelämä pitkä

Add yours

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

Blog at WordPress.com.

Up ↑

%d bloggers like this: